Kehopsykoterapia
Luonneanalyyttinen kehopsykoterapia on yksi psykoterapian vanhimmista suuntauksista. Siinä ihminen nähdään kokonaisuutena, missä keho, mieli ja tunteet ovat erottamattomasti yhteydessä toisiinsa. Kehopsykoterapiassa työskennellään puhumisen lisäksi käyttäen eri kehollisia menetelmiä.
Kehopsykoterapiassa tulee vähitellen tietoisemmaksi omista käyttäytymis- ja suhtautumistavoista, ajattelu- ja toimintamalleista, tunteista ja emotionaalisista asenteista sekä toisaalta hengityksestä, kehon tavoista reagoida, liikkua tai olla liikkumatta. Ihminen tulee ihmiseksi kasvaen vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Varhain opituista malleista ja kehollisista tavoista reagoida voi tulla pysyviä ja automaattisia ja toisaalta se saattavat myös alkaa rajoittaa tapaamme olla maailmassa. Epäsuotuisat mallit ja tavat olla vuorovaikutuksessa saattavat tulla niin totunnaisiksi, ettei välttämättä ole enää täysin tietoinen miten ne tapahtuvat, silti niistä löytää itsensä uudelleen ja uudelleen. Niiden automaattisuudesta johtuen voi apu olla tarpeen.
Tietoisuuden kasvaessa avautuu mahdollisuus uudelle tavalle kohdata maailma. Voi oppia tuntemaan itseään paremmin, säätelemään toimintaansa ja tapojaan reagoida. Kokemuksiaan voi vähitellen alkaa hahmottaa uudesta näkökulmasta. Tietoisuuden lisääntyessä avautuu mahdollisuus uudelle tavalle olla.
Yksilöpsykoterapia / Psykoterapiaryhmät